F1-talli McLaren kertoo, että se on innoissaan uudesta autostaan ensi vuodelle. Talli vaihtaa moottorivalmistajaa ja auton runkoon tehdään paljon muutoksia.

McLaren varmisti äskettäin Renaultin kanssa sopimuksen moottorista ensi kaudesta ja tiettävästi kehityksessä on uusi konsepti auton etusiipeen. Fernando Alonso on ollut myös tyytyväinen jo tapahtuneeseen kehitykseen ja kommentoinut auton olevan ”paras” aika-ajoihin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

McLarenin toimitusjohtaja Zak Brownin mukaan viimeisissä kisoissa saavutettu kehitys vie autoa huimasti eteenpäin myös ensi kaudella.

– Lähestulkoon kaikki mitä olemme kehittäneet tämän vuoden aikana autoomme, on toiminut hyvin, Brown kertoi Motorsport.comille.

– Joskus asia, mikä toimii tehtaassa, ei toimi autossa, mutta auton kori on tullut nyt vain paremmaksi ja paremmaksi ja paremmaksi. Meidän GPS kertoo, että olemme jo lähellä Red Bullia. Jopa hieman parempia joillakin radoilla. Ja he ovat voittaneet kisoja, joten me olemme toiveikkaan optimistisia ensi kaudesta, Brown myhäili.

Kisapäällikkö Eric Boullier oli kuitenkin varovaisempi sanomisissaan.

– Ei voi koskaan olla tällaista uskoa asioihin. Jos säännöt pysyisivät 100-prosenttia samoina, niin silloin sanoisin ehkä kyllä. Etenkin kun halo-systeemi tulee, niin se on katastrofaalista aerodynamiikan kannalta. Joten paljon on työtä vielä edessä, Boullier alleviivasi.

LUE MYÖS: Max Verstappenilta kovaa puhetta: ”Voin jättää formulat jo heti huomenna” (Atleetti.fi)