McLaren-talli lähti F1-kauteen 2025 suosikkina ja on vastannut odotuksia. Kaudesta on ajettu nyt kuusi kisaa, joista McLarenilla on voitettu viisi.

Yllättävää kuitenkin on, että Oscar Piastri on voittanut McLarenilla jo neljästi. Kauden suuri mestarisuosikki Lando Norris on ottanut McLarenille vain yhden voiton oltuaan ykkönen kauden avauskisassa Australian Melbournessa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Miamin osakilpailussa toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina Norris menetti voittomahdollisuutensa yritettyään liian ahneesti paalumies Max Verstappenin edelle heti startissa. Verstappen tietysti blokkasi ja jätti Norrisin pussiin. Norris menetti monta sijaa.

Norris kyseli radiossa, saisiko Verstappen rangaistusta. Tuomaristo päästi Verstappenin pälkähästä.

Norris pystyi ohittamaan lopulta kaikki muut paitsi Piastrin, joka oli karannut liian kauaksi. Hän hävisi Piastrille voiton neljällä sekunnilla.

Vuosi sitten Norris oli saavuttanut uransa ensimmäisen F1-voittonsa juuri Miamissa ja juhli silloin railakkaasti. Nyt tunnelma ei ollut hänellä yhtä iloinen.

– Ei ole koskaan paras tunne olla toinen, mutta tiimi on tehnyt mahtavaa työtä. Olimme edellä radalla, joten on hyvä fiilis. Oscar ajoi hyvin ja Max antoi hyvän taistelun, kuten aina, joten oli mitä oli. Maksoin hinnan, kun en tehnyt riittävän hyvää työtä tänään, mutta olen silti tyytyväinen kakkostilaan, Norris sanoi.

Piastrilla on koossa nyt 131 pistettä ja Norrisilla 115 pistettä. 16 pisteen ero ei ole iso, mutta paineet kasvavat Norrin yllä. Piastri on saanut itsestään alkukaudella enemmän irti.

Verstappen, joka jäi Red Bullillaan Miamissa neljänneksi, on MM-sarjassa kolmantena 99 pisteellään. McLaren-kuskit ovat karkaamassa häneltä.

Miamissa kolmanneksi ajanut George Russell on neljäntenä 93 pisteellään. Ferrarin Charles Leclerc, joka oli Miamissa seitsemäs, on viidentenä 53 pisteellään.

Ferrari on ollut alkukauden valtava pettymys. Erityisen suuri pettymys on ollut Lewis Hamilton, jolla on vain 41 pistettä. Hamilton oli Miamissa kahdeksas.

McLaren on muita niin paljon edellä, että on todennäköistä, että tämän kauden mestari on joko Piastri tai Norris. Merkittävää kehitysloikkaa ei välttämättä muilta edes tule, sillä voimavaroja keskitetään kauteen 2026, jolloin säännöt muuttuvat merkittävästi.

F1-kauden seuraava kisa ajetaan Italian Imolassa 18. toukokuuta, jolloin alkaa kolmen kisaviikonlopun putki. Monacossa ajetaan 25. toukokuuta ja Barcelonassa 1. kesäkuuta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)