Max Verstappen jatkaa hämmästyttämistä myös Formula 1:n ulkopuolella. Hollantilainen nousi otsikoihin Nürburgringin NLS2-kilpailussa, jossa hänen suorituksensa teki vaikutuksen kokeneisiinkin GT-kuljettajiin.
Verstappen ajoi Winwardin Mercedes-AMG GT3 -autolla ja ylitti maaliviivan ensimmäisenä, vaikka hänet myöhemmin hylättiin liiallisten rengassarjojen käytön vuoksi.
Kilpailun jälkeen tallikaveri Dani Juncadella paljasti, että Verstappen keksi radalla jotain poikkeuksellista – jopa sellaista, mitä kokeneet GT-kuljettajat eivät olleet tulleet ajatelleeksi.
– Oli vaikuttavaa nähdä, kuinka hyvin hän osasi pysyä aivan edellä ajavan perässä, Juncadella kertoi Motorsport.comille.
– Hän teki jotain todella erityistä, josta puhuimme kisan jälkeen. En olisi itse koskaan keksinyt sitä, vaikka olen ajanut GT-autoja pitkään.
Juncadella ei kuitenkaan suostunut paljastamaan tarkemmin, mistä hollantilaisen kikassa oli oikein kyse.
– En kerro sitä nyt. Se on hyvä niksi, jonka hän löysi. Ehkä joskus myöhemmin.
Espanjalaiskuljettajan mukaan Verstappenin vahvuus ei ole pelkästään ajotyyli, vaan poikkeuksellinen itsevarmuus ja kyky sopeutua nopeasti uusiin olosuhteisiin.
– Hän hyppää autoon, jota ei juuri tunne, radalle joka vaatii valtavaa luottamusta – ja on heti vauhdissa mukana.
Juncadella nosti esiin myös Verstappenin simulaattoritaustan merkityksen.
– Hänen sim racing -kokemuksensa antaa etua. Hän ymmärtää tilanteita ja osaa lukea kilpailua ennakkoon.

































