Max Verstappenin mukaan F1:ssä ajettiin viime kaudella useissa tapauksissa laittomilla autoilla. Hän uskoo, että hylkäyksiä oltaisi voitu nähdä paljon enemmän.
Yksi viime F1-kauden kohutuimmista tapauksista oli, kun molemmat McLarenit hylättiin Las Vegasin osakilpailun jälkeen. Heidän pohjapanssariensa oli katsottu kuluneen liikaa, joka johti hylkäämiseen.
– Totta kai yrität aina löytää rajat, me kaikki teemme sitä. Joskus pääset pälkähästä, sillä autoasi ei aina tsekata, Verstappen totesi Viaplayn haastattelussa.
Verstappen uskoo, että iso osa autoista tulisi hylätyksi kilpailujen jälkeen, mikäli kaikki autot tarkastettaisiin. Hänen mukaansa tarkastukset kohdistuvat useimmiten kärkitalleihin, joten häntäpään tallit saattavat päästä pälkähästä.
– Jos kaikkien kisojen jälkeen tarkastettaisiin, niin puolilla olisi varmasti kulunut liikaa.
Verstappen kuitenkin korostaa, ettei kaikkien autojen tarkastaminen ole nykyresursseilla mahdollista.
– Silloin tarvitsisit paljon ihmisiä, eikä se ole vain mahdollista.































