Azerbaidzhanin F1-kilpailun voittoon ajoi Red Bullin Max Verstappen. MM-sarjaa johtavalle Oscar Piastrille kisa oli katastrofi.
Verstappen lähti kisaan paalulta ja pystyi pitämään paikkansa läpi kilpailun. Piastrin kisa puolestaan päättyi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.
Piastri otti varaslähdön ja jäi sen jälkeen paikoilleen, jonka jälkeen hän pysähtyi päästäen muut edelleen. Piastrin takaa-ajo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun heti kuudennessa mutkassa hän ajoi seinään ja joutui keskeyttämään kilpailun.
Aika-ajot ennakoivat tapahtumarikasta ja värikästä kilpailua, kun punainen lippu heilui peräti kuudesti. Itse kisassa Piastrin tilanne jäi kuitenkin kisan dramaattisimmaksi tapahtumaksi.
Nousujohteisesti ajanut George Russell nousi lopulta toiseksi ja Carlos Sainz kuittasi Williamsille ensimmäisen palkintopallipaikan sitten kauden 2017. Kimi Antonelli oli neljäs ennen Liam Lawsonia ja Yuki Tsunodaa.
Lando Norris ei onnistunut aivan täysin käyttämään hyväkseen Piastrin ulosajoa ja sijoittui kisassa seitsemänneksi. Ero Piastriin on nyt 25 pistettä.
Lewis Hamilton nousi kahdeksanneksi Charles Leclercin tyytyessä yhdeksänteen sijaan. Racing Bullsin Isack Hadjar täydensi pisteille yltäneet kuskit.





























