Red Bull Ring on perinteisesti sopinut erittäin hyvin Max Verstappenille, mutta viime viikonloppuna rata tarjosi tiimille ison pettymyksen.
Verstappen epäonnistui jo lauantain aika-ajoissa ja sunnuntain kisa oli hänen osaltaan ohi jo ennen kuin ehti kunnolla edes alkaa.
Mercedeksen tulokaskuljettaja Kimi Antonelli kiilasi Verstappenin ulos radalta jo ensimmäisellä kierroksella. Red Bullin toinen kuljettaja, Yuki Tsunoda pääsi maaliin asti, mutta ei tuonut tiimilleen ainuttakaan MM-pistettä.
– Viime viikonlopun tulos ei ollut tietenkään hyvä, Verstappen sanoi suoraan.
– Se ei ollut meille hyvä viikonloppu, mutta toisaalta matkassa oli hieman myös epäonnea, Verstappen jatkoi.
Itävallan GP:stä tuli McLarenin näytös. Lando Norris ja Oscar Piastri varmistivat tallille kaksoisvoiton.
– En sano, että olisimme välttämättä pystyneet haastamaan McLarenia, mutta olisimme silti voineet saada aikaan ihan hyvän tuloksen, Verstappen arvioi.































