F1-sarja muuttuu isosti ensi kaudeksi, kun autojen muotoilu ja voimayksiköt menevät uusiksi. Max Verstappen on saanut jo vähän esimakua Red Bullin tulevasta moottorista.
Tallit esittelevät uudet autonsa ensi vuoden puolella, mutta Verstappen pääsi jo tutustumaan uuteen moottoriin. Red Bull päätti pitkäaikaisen ja menestyksekkään yhteistyönsä Hondan kanssa tähän kauteen.
Red Bull on lyönyt hynttyyt yhteen Fordin kanssa ja tuleva moottori on heidän yhteistyönsä ensimmäinen hedelmä. Uusissa moottoreissa on ensi kaudella tasapuolinen jako sähkön ja polttomoottorin tehojen suhteen.
Sähkön on arveltu pienentävän moottoreiden mylvivää voimaa, jota autourheilun seuraajat rakastavat. Verstappenin mukaan uudesta moottorista lähtee myös ääntä.
– Se kuulosti hyvältä. Se kuulosti raikkaalta, Verstappen paljasti Talking Bull -podcastissa.
– En ole varma onko ääntä kehitetty, mutta siitä lähti hyvä ääni, Verstappen jatkoi.






























