Formula ykkösten nelinkertainen maailmanmestari Max Verstappen on käynyt hieman kaupoilla. Verstappen on hankkinut käyttöönsä yksityislentokoneen, minkä arvo on noin 50 miljoonaa dollaria.

Kyseessä on vuoden 2022 Falcon8X-konemalli. Verstappen on jo vuosia omistanut oman lentokoneen, mutta nyt hän täydensi ”laivuettaan”.

Verstappenilla riittää leluja. Jo aiemmin hän on hankkinut myös 33 metriä pitkän luksusjahdin.

Verstappen pystyy matkustamaan uudella koneellaan entistä pidempiä matkoja. Hänen aiemman koneensa kantama oli noin 7800 kilometriä, mutta uudella koneella hän pystyy lentämään yhdellä tankkauksella peräti 12 000 kilometriä.

RacingNews365:n tietojen mukaan uusi Falcon 8X oli alun perin Dassault Aviationin esittelymalli, ja se saa pian uuden rekisterinumeron. Uuden rekisterinumeron kerrotaan olevan PH-UTL. UTL viittaa tietysti nimeen ”Unleash The Lion”. Saman nimen Verstappen antoi myös luksusjahdilleen. Kone on saanut jo nyt uuden maalin pintaansa.

Hollantilainen Verstappen on jo vuosia tienannut formula ykkösissä kymmeniä miljoonia euroja, joten hän varoissaan yksityskoneen hankkiminen ei juuri missään tunnu.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Jonne Halttunen astui esiin – nyt alkoi tapahtua (RalliF1.fi)