Max Verstappenin isä Jos Verstappen kertoi Hollannin GP:n aikoihin, että he ovat keskustelleet poikansa tulevaisuuden osalta yhä vakavammin myös mahdollisuudesta siirtyä Ferrarille. Se olisi mahdollista aikaisintaan vuonna 2027.

Verstappenin sopimus Red Bullin kanssa ulottuu vuoteen 2028. Hän ajaa tallissa varmuudella ainakin ensi kaudella. Kausi 2026 on puolestaan jäämässä Lewis Hamiltonille viimeiseksi Ferrarilla, jos seitsenkertainen maailmanmestari ei sitten iske hanskoja naulaan jo tänä vuonna.

Verstappen on asettanut Monzassa ajettavan Italian GP:n alla Ferrarille yksinkertaisen ehdon mahdollisen sopimuksen solmimiselle.

– Et mene sinne vain ajamaan heille. Menet voittamaan. Tarvitset voittaja-auton, Verstappen alleviivaa italialaismedialle.

– Ferrari on valtava brändi ja tietenkin kaikki kuljettajat näkevät ja kuvittelevat itsensä Ferrarilla. Mutta jos joskus haluaisin mennä Ferrarille, niin menisin sinne vain, jos näen mahdollisuuden voittaa, Verstappen toisti sanomaansa.

Verstappenilla nähdään tässä vaiheessa käytännössä kolme vaihtoehtoa kauden 2026 jälkeen: nelinkertainen maailmanmestari jatkaa Red Bullilla, tai siirtyy joko Ferrarille tai Mercedekselle, joka pitää edelleen oven levällään Verstappenille.

Puheet Aston Martinista ovat olleet hiipumaan päin.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)