Entinen Williams-tallipäällikkö Jost Capito arvioi, että Max Verstappenin suurin vahvuus on samalla syy siihen, miksi hollantilainen suhtautuu kriittisesti formula ykkösten uusiin voimanlähdesääntöihin.
F1-kausi käynnistyy Melbournessa, ja kaudelle 2026 voimaan astuneet moottorisäännöt ovat herättäneet runsaasti keskustelua.
Red Bullin nelinkertainen maailmanmestari Verstappen on kuvannut uudistuksia “kilvanajon vastaisiksi” ja verrannut sarjaa “steroideilla höystettyyn Formula E:hen”.
Capiton mukaan Verstappenin kritiikki kumpuaa kuitenkin samoista ominaisuuksista, jotka tekevät hänestä poikkeuksellisen kuljettajan.
– Hänen kilpailuälynsä on poikkeuksellinen. Hän ymmärtää kilpailun kuin insinööri, Capito sanoi itävaltalaiselle Kron Zeitung -lehdelle.
Uusissa säännöissä voimanlähteiden teho jakautuu lähes 50–50-suhteessa polttomoottorin ja sähköenergian välillä. Energiankäytön hallinnasta ja akun hyödyntämisestä tulee entistä keskeisempi osa sekä aika-ajoja että kilpailuja.
Capito vihjasi kuitenkin, että suhdetta voidaan vielä tarkistaa.
– Ehkä jakoa muutetaan 60:40- tai 70:30-suhteeseen, mutta jostain on aloitettava ja uudet autot on yksinkertaisesti päästettävä radalle.
Capiton mukaan tulevalla kaudella ratkaisevaa ei välttämättä ole yksittäinen nopein kierrosaika.
– Nopein kierrosaika ei ole ydinkysymys. On kehitettävä strategioita: miten auto käyttäytyy, ja miten akku voidaan ladata mahdollisimman tehokkaasti ilman kierrosaikojen menettämistä, 67-vuotias saksalainen totesi.
Hänen mukaansa juuri tämä monimutkaisuus voi lopulta kääntyä Verstappenin eduksi, sillä hollantilaisen vahvuuksiin kuuluu kokonaisuuden ymmärtäminen ja kilpailun lukeminen teknisestä näkökulmasta.

































