Markus Niemelä sijoittui jälleen neljänneksi New Jersey Motorsport Parkin radalla ajetussa Atlantic-sarjan neljännessä osakilpailussa. Kolmannelta paikalta lähtenyt Niemelä joutui antautumaan ensimmäisellä kierroksella ja ajoi koko kilpailun neljännellä sijalla.
– Alussa oli todella vaikea tottua auton uusiin säätöihin ja olin todella hidas. Loppua kohden kuitenkin kun totuin autoon, ajoin jatkuvasti nopeimpia aikoja radalla. Tuntuu se hyvältä, että sentään nopein kierrosaika jäi nimiini, kommentoi Niemelä heti kisan jälkeen.
– Kisa oli oikeastaan aika tylsä, sain ajaa melkein koko kilpailun rauhassa ilman painetta. Oikeastaan vain kilpailun alku oli tiukempi, lopussa kärki oli jo karannut sen verran kauas etten enää saavuttanut heitä vaikka olinkin tasaisesti hieman nopeampi.
Niemelä sijoittui molemmissa tänä viikonloppuna ajetuissa Atlantic-sarjan kilpailuissa neljänneksi. Seuraava sarjan kilpailu ajetaan kuukauden kuluttua heinäkuun 18. päivänä Lime Rock Parkissa Conneticutissa.