Raumalainen kilpa-autolija Markus Niemelä aloittaa kilpailukautensa ensimmäisenä suomalaisena Sprint Car -kuljettajana tämän viikon lauantaina. Niemelä ajoi keskiviikkoyönä Suomen aikaa viimeistelevät testit Kaliforniassa ja on omien sanojensa mukaan valmis alkavaan kauteen.

– Olen ollut täällä Kaliforniassa nyt kaksi viikkoa käytännössä kypärä kädessa koko ajan valmiina radalle, mutta sade on aina sekoittanut suunnitelmat silloin, kun tallillamme olisi ollut rata vuokrattuna. Onneksi nyt keskiviikkona pääsimme viimein radalle ja sain ensimmäistä kertaa elintarkeää kokemusta siita, miltä tuntuu, kun muut autot ovat samaa aikaa radalla, Niemelä kertoo.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Spint Car -kilpailut ovat erittain tiukkoja ja ohituksia tapahtuu tiuhaan. Niemelän mukaan varsinainen kisakokemus tulee olemaan hanen tulokaskautensa suurin haaste.

– Uskoisin, etta mun vauhti riittää ihan ok jo alkuvuodesta, mutta kisassa niitä autoja pyörii ihan joka puolella, niin siihen on varmaan suurin totutteleminen. Olen katsonut paljon videoita kisoista, mutta nyt kun pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa muiden seassa ajamista, niin ei niistä videoista kylla paljoa hyötyä ollut, Niemelä naurahtaa.

Niemelä kilpailee kaudella 2010 Kierce Racingin Sprint Car -autolla Amerikan Länsirannikkon sarjassa. Kilpailukausi sisältää 23 kilpailua maaliskuun alusta lokakuun loppuun.

LUE MYÖS: Analyysi: Patrik Laineen edustama Montreal Canadiens valmis tekemään isoja siirtoja (Siniviiva.fi)