Ferrarin F1-tähti Lewis Hamiltonin kausi on ollut todella vaikea – eivätkä bisneksetkään suju ihan toivotulla tavalla.

Maanantaina uutisoitiin, että Neat Burger on ajautunut selvitystilaan.

Hamilton oli perustamassa kasvisruokaa tarjonnutta Neat Burger-ravintolaketjua ja yritys avasi monta ravintolaa Lontooseen ja myöhemmin se laajeni myös Milanoon ja New Yorkiin. Bisneksessä on ollut mukana myös Hollywood-tähti Leonardo DiCaprio.

Kasvisruuat eivät ole kuitenkaan oikein maistuneet ja yritys on tehnyt jatkuvasti tappiota. Vuonna 2022 sen tappioiden kerrotaan olleen jopa lähes 8 miljoonaa puntaa.

Vuonna 2023 yhtiö ilmoitti sulkevansa puolet Britannian ravintoloistaan. New Yorkin toimipiste puolestaan sulki ovensa lopullisesti viime kesänä.

Alkuvuodesta yhtiö kertoi sulkevansa myös loput ravintolansa taloudellisten ja operatiivisten haasteiden vuoksi. Ja nyt on selvinnyt, että yritys on ajautunut jo selvitystilaan.

Uutinen tuli samaan aikaan, kun Hamilton toi markkinoille uuden tuotteen alkoholittomasta Almave-brändistään.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)