Lewis Hamilton sijoittui viime viikonlopun Singaporen F1-osakilpailussa kahdeksanneksi. Hän kärsi kisan loppupuolella jarruongelmista.
Hamilton tuskaili kisan loppupuolella jarruongelmien kanssa, kun hänen vasen etujarrunsa ei toiminut kunnolla ja iski välillä jopa kipinää. Hamilton yritti taiteilla kisan maaliin, mutta joutui oikaisemaan shikaanin pitääkseen Fernando Alonson takanaan.
Alonso raivosi Aston Martinin radiossa Hamiltonin toimintaa ajaa jarruvikaisella autolla kisa loppuun. Hamilton ehätti maalilinjan yli ennen Alonsoa, mutta sai kisan jälkeen viiden sekunnin aikasakon oikaisustaan ja putosi tuloksissa Alonson taakse kahdeksanneksi.
F1-asiantuntija Christian Danner piti Hamiltonin toimintaa Singaporessa vaarallisena.
– Et voi sanoa, että olisi täysin turvallista ajaa rataa kolmella jarrulevyllä. Anteeksi, mutta normaalisti tuollaisessa tilanteessa pysähtyisit välittömästi, vaikka kisaa olisi jäljellä vain yksi kierros. Minun täytyy myöntää, että olin kauhuissani, Danner latasi Motor Sport Magazinin haastattelussa.






























