Ferrarin Lewis Hamiltonin sysimusta kausi sai jatkoa sunnuntaina formula ykkösten Singaporen GP:ssä.
Hamiltonin Ferrari-auton jarrut pettivät kisan lopussa ja tämän seurauksena hän ylitti toistuvasti ratarajat.
Kisan tuomaristo ei antanut brittikuljettajalle armoa, vaan langetti hänelle viiden sekunnin aikasakon ratarajojen ylittämisestä.
Näin ollen Hamilton putosi lopullisissa sijoituksissa kahdeksanneksi ja Aston Martinin Fernando Alonso nousi hänen paikalleen seitsemänneksi.
Hamiltonin debyyttikausi Ferrarilla on ollut murhetta täynnä. Hamiltonilla on kaiken lisäksi riittänyt surua myös radan ulkopuolella, sillä hän menetti aiemmin viikolla rakkaan Roscoe-koiransa.






























