Lewis Hamilton sanoo tuntevansa tuskaa koko Ferrarin puolesta tallin vaikean F1-kauden keskellä.
Hamilton ei ole vielä onnistunut nousemaan palkintokorokkeelle italialaistallin riveissä liityttyään Ferrarille kauden alussa. Samalla Ferrari on ainoa neljän kärkitallin joukosta, joka ei ole voittanut yhtään osakilpailua tänä vuonna.
Singapore oli jälleen haastava viikonloppu Ferrarille: Charles Leclerc sijoittui kisassa kuudenneksi ja Hamilton kahdeksanneksi.
Hamilton kärsi kilpailun lopussa vakavista jarruongelmista ja joutui tuomaan autonsa maaliin varoen.
Seitsemänkertainen maailmanmestari kuitenkin kiitti Ferrarin energiaa ja sitoutumista, vaikka moni osakilpailu on päättynyt pettymyksiin.
– Kaverit puskevat niin kovaa joka viikonloppu, tunnen tuskaa koko tallin puolesta, Hamilton kertoi DAZN:lle.
– Ruokahuollosta markkinointiin, mekaanikkoihin ja insinööreihin – kaikki tulevat paikalle joka viikonloppu ja antavat todellakin aivan kaikkensa.
– Mutta auto ei vain ole riittävän hyvällä tasolla verrattuna niihin, jotka ovat edellämme. Heillä on ollut päivityksiä, joita me emme pysty vastaamaan, Hamilton avautui.
Hamiltonin mukaan Ferrarin suurin heikkous on aika-ajoissa, mikä vaikeuttaa mahdollisuuksia kilpailussa.
– Meillä oli potentiaalia olla korkeammalla tänä viikonloppuna. Aika-ajoissa emme vieläkään saa autosta kaikkea irti. Olisimme voineet olla kolmantena ja neljäntenä lähtöruudukossa, jos olisimme onnistuneet renkaiden käytössä ja vältelleet ruuhkaa varikkosuoralla. Kilpailussa vauhtimme oli suunnilleen samaa tasoa kuin parilla autolla edessämme, mutta ei nopeampi, Hamilton sanoi.
– Jos saamme aika-ajot kuntoon – mikä on todella vaikeaa näitä nopeita autoja vastaan – voimme ehkä saavuttaa hieman parempia tuloksia. Mutta lopulta taistelemme edelleen sijoista neljä, viisi ja kuusi parhaimmillaan, britti jatkoi.






























