Ferrarin Lewis Hamilton toivoo, että sään jumalat puuttuisivat peliin Singaporen F1-kilpailussa.

Hamilton on sanonut toivovansa, että sade tulisi muuttamaan asetelmia Singaporeen.

Vaikka kisan näyttämönä toimiva Marina Bayn rata sijaitsee päiväntasaajan tuntumassa ja alueella esiintyy usein ukkoskuuroja, kilpailua on häirinnyt sade vain kahdesti – vuosina 2017 ja 2022. Tämän viikonlopun sääennuste kuitenkin vihjaa, että sateesta voi tulla tekijä myös kolmannessa kisassa.

Hamilton nappasi voiton vuoden 2017 kilpailussa, joka muistetaan erityisesti ensimmäisen kierroksen kolareista, joissa putosivat pelistä Kimi Räikkönen, Max Verstappen, Fernando Alonso ja Sebastian Vettel.

Ferrarin kuljettajalla on Singaporessa seitsemän palkintosijoitusta, joista neljä on voittoja. Uudessa tiimissään hän sen sijaan odottaa yhä ensimmäistä podiumiaan – ja arvioi, että aika-ajot sekä mahdollinen sade voivat tehdä viikonlopun kisasta ”vähän mielenkiintoisemman”.

– Tulee olemaan kisoja, joissa olemme paljon paremmassa asemassa, jos onnistumme aika-ajoissa. Tietysti antaisin mitä vain päivityksestä, mutta sellaista ei ole luvassa, sillä kaikki keskittyminen on ensi vuoden autossa. Meidän pitää vain onnistua paremmin auton optimoinnissa ja ajamisen toteutuksessa, Hamilton totesi medialle.

– Se [Singapore] ei ole yksi jännittävimmistä kilpailuista, joten aika-ajot ratkaisevat kaiken. Toivon, että sataisi tai tapahtuisi jotain muuta, mikä tekisi kisasta edes vähän kiinnostavamman.

Kun Hamiltonilta vielä kysyttiin mahdollisuudesta katkaista palkintosijoitusten kuiva jakso Ferrarin väreissä, hän vastasi ykskantaan:

– Olisihan se mukavaa, mutta ei se oikeastaan muuttaisi mitään minun osaltani.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)