F1-sarja palaa tulevana viikonloppuna kesätauolta, kun sirkus saapuu Hollantiin.

Ferrarille täksi kaudeksi siirtynyt Lewis Hamilton oli juuri ennen kesätaukoa vielä todella synkissä tunnelmissa, kun Unkarin GP meni britiltä täysin penkin alle.

Hamilton totesi muun muassa olevansa täysin ”hyödytön”. Mutta nyt britti on jakanut selvän viestin tulevasta sosiaalisessa mediassa.

– Olen aina niin kiitollinen tästä ajasta – mahdollisuudesta levätä ja kerätä voimia. Olen mietiskellyt paljon, hän aloittaa Instagramissa.

– Me kaikki kamppailemme monien asioiden kanssa – sekä yksilöllisesti että maailmanlaajuisesti. On niin tärkeää, että omaksumme totuuden ja rakkauden valon ja pidämme huolta itsestämme, jotta voimme pitää paremmin huolta myös toisista. Emme voi kääntää katsettamme pois. Meidän täytyy jatkaa eteenpäin, vaikka se olisi vaikeaa, Hamilton jatkaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)