Yuki Tsunoda ajoi kauden parhaan aika-ajonsa, kun hän lähtee iltapäivän kilpailuun kuudennesta lähtöruudusta. Ralf Schumacher ei kuitenkaan usko, että se riittää pelastamaan hänen työpaikkaansa.

Tsunoda korvasi alkukaudella Liam Lawsonin Red Bullilla, mutta ei ole pystynyt haastamaan Max Verstappenia tai taistelemaan kärkisijoista. Varikkoalueella on ollut paljon spekulaatioita siitä, etteivät Tsunodan näytöt riitä kuskin paikkaan ensi kaudella Red Bullilla, ja Schumacher on samaa mieltä.

– Ei todellakaan, Schumacher vastasi T-Onlinen kysymykseen siitä, ajaako Tsunoda myös ensi kaudella.

– Hän on onnekas, että talli on jo ilmoittanut, että se haluaa päättää kauden hänen kanssaan, entinen F1-kuski jatkoi.

Ensi kauden ajopaikat ovat kortilla ensi kaudeksi, sillä käytännössä ainoa vapaa paikka on Alpinella, johon vahvimmin on menossa tallin oma kasvatti Paul Aron. Schumacher uskoo Tsunodan ajan F1:ssä päättyvän tähän kauteen – ainakin toistaiseksi.

– Jonkun pitäisi muuttua perustavanlaatuisesti tulevissa kisoissa, että hän voisi jäädä. Ikävä kyllä Tsunoda jatkaa ajamista kuten ennenkin eikä hänellä ole sitten lainkaan ajopaikkaa ensi vuodeksi, ennakoi Schumacher.

Vahvin ehdokas Tsunodan korvaajaksi on hyvää työtä tällä kaudella Racing Bullsissa tehnyt tulokaskuski Isack Hadjar.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)