Super Rallicrossin Divisioona 1-luokassa kolmen kärjen kamppailu lauantaina huipentui A-finaalin viimeiselle kierrokselle asti. Atro Määttä epäonnistui lähdössä, joten kärkeen ampui Ford Escortilla Jukka Lautamäki heti perässään Harri Arola, jonka lähtö ei myöskään ollut parhaasta päästä. Määttä nousi viimeisellä kierroksella Arolan ohi toiseksi, mutta iloa ei kauan kestänyt.

Jukka Lautamäki meni viimeisellä kierroksella lisälenkille ja sieltä tullessaan törmäsi Määttään, joka joutui keskeyttämään. Lautamäki ajoi voittoon ja toiseksi tuli Mitsubishi Lancerillaan Harri Arola. Määtän keskeytyksen myötä kolmanneksi nousi Jari Järvenpää Mitsubishi Lancerilla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– En olisi uskonut voittoon, kävin huiman taistelun voitosta Arolan kanssa, summasi Lautamäki finaalin jälkeen.

– Epäonnistuin lähdössä ja tein pari muutakin virheittä. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen, hymyili Harri Arola.

Harri Arola nousi kakkosijallaan samalla SM-pistekärkeen.

Jokkismestari vei potin SRC:ssä

Joni-Pekka Rajala nousi lauantain kilpailuun autokrossi-luokasta SRC-luokkaan ja alla oli BMW M3. Luokan vaihto ei olisi voinut onnistua yhtään paremmin. Voitto A-finaalissa kruunasi päivän ja taakse jäi mm. hallitseva suomenmestari Jari Kokko.

– Kyllä oli niin hieno kisa. Mahtava startti ja lisälenkin kautta ohi Kokosta, iloitsi monia suomenmestaruuksia jokkiksessa voittanut Rajala.

– Tunnen Rajalan monen vuoden takaa ja hän äärimmäisen hyvä kuski. Hän totisesti ansaitsi voittonsa, Kokko kertoi.

Autokrossissa voiton nappasi Kukkola

Lähdöstä kärkeen A-finaalissa ampaisi Jarno Kukkola. Paikka piti maaliinasti ja vaikka voitto näytti helpolta, sitä se ei ollut.

– Kyllä se oli vaikea finaali, vaikka ehkä helpolta näyttikin. Sainrevittyä eroa takana oleviin ja piti vain ajaa täysillä, Kukkola sanoi.

Toisesta ja kolmannesta paikasta käytiin totinen taistelu Toni Vainikan jaJoensuun UA:ta edustavan Antti Kärkisen välillä. Kärkinen lähti paalupaikalta, mutta tippui lopuksi kisan kolmanneksi.

– Olen kyllä todella tyytyväinen tulokseen. Palkintopallille pääsy on josinänsä minulle voitto, nauroi Kärkinen.

Toni Vainikka ajoi hienon kisan, vaikka vaihteiden kanssa olikin ongelmiafinaalissa.

– Alkuerissä ei ollut ongelmia, mutta ne alkoivat sitten juuri sopivastifinaalissa, Vainikka manasi.

Kiteen kisan tulokset:

divisioona 1:1. Jukka Lautamäki Ford Escort2. Harri Arola Mitsubishi Lancer3. Jari Järvenpää Mitsubishi Lancer4. Janne Kanerva Skoda Fabia5. Atro Määttä Ford FocusSRC:1. Joni-Pekka Rajala BMW M32. Jari Kokko Volvo S403. Mika Vaaranmaa Ford Escort4. Janne Sinkkonen Volvo S405. Ville Mikkola BMW M3Autokrossi:1. Jarno Kukkola VW 1500 S2. Toni Vainikka VW 1302 S3. Antti Kärkinen BMW M34. Janne Taskila Toyota MR25. Tomi Ruuska Toyota StarletSM-pisteet:divisioona 1:1. Harri Arola 352. Janne Kanerva 333. Jukka Lautamäki 324. Riku Seppä 255. Jari Järvenpää 24SRC:1. Jari Kokko 332. Mika Vaaranmaa 323. Markku Koirikivi 304. Juha Sillanpää 225. Ville Mikkola 22Autokrossi:1. Janne Taskila 342. Jarno Kukkola 333. Toni Vainikka 284. Harri Uitto 195. Tomi Ruuska

Lähde: Rallicross-sarjan tiedote

LUE MYÖS: Max Verstappenilta kovaa puhetta: ”Voin jättää formulat jo heti huomenna” (Atleetti.fi)