Colton Herta on tekemässä isoa siirtoa, kun hän on siirtymässä IndyCar-sarjasta formula ykkösten puolelle.
Ennen Italian GP:tä Cadillacin F1 -tiimi ilmoitti, että Herta on kiinnitetty tiimin viralliseksi testi- ja kehityskuljettajaksi.
Samalla amerikkalaiskuski jättää IndyCar-sarjan, jossa hän on ajanut päätoimisena vuodesta 2019 lähtien. Vaikka tilillä on yhdeksän IndyCar-osakilpailun voittoa, unelma on yhä ollut siirto F1:een.
Herta on tuttu nimi McLarenin F1-tähdelle Lando Norrisille. Kaksikko on ajanut vastakkain kilpaa jo vuonna 2015.
– No, kyllähän se on haastavaa. Mutta kuinka vaikeaa se on? Luultavasti ei kovin vaikeaa hänelle, Norris sanoi Hertan mahdollisuuksista F1-sarjassa.
– Hän on hyvä hyppäämään erilaisten autojen rattiin, ja sitä hän on tehnyt koko elämänsä. Hän on äärimmäisen lahjakas kuljettaja ja kaveri, jonka kanssa oli hauskaa kilpailla silloin 2015, muistaakseni, Norris jatkoi.
Norris on varma, että Herta pystyy tekemään nopeasti vaikutuksen F1-auton ratissa.
– Ei, ei vaikeaa, koska hänellä on riittävästi taitoa hypätä mihin tahansa autoon ja olla heti nopea. Mutta se, että kuuluu F1:n parhaiden joukkoon, on eri asia ja todella vaikeaa. Jos se on edelleen hänen tavoitteensa – ettei hän vain tule testikuljettajaksi, vaan muutaman vuoden sisällä oikeaksi F1-kuskiksi – niin silloin homma muuttuu hankalaksi, Norris pohdiskeli.






























