McLarenin Lando Norris myönsi suoraan jääneensä muista jälkeen Bakun F1-kisan toisissa vapaissa harjoituksissa perjantaina.
60 minuutin harjoituksen puolivälissä Norris osui kevyesti seinään nelosmutkassa ja rikkoi autonsa vasemman takajousituksen.
Hän onnistui ajamaan varovasti varikolle, mutta McLaren ei saanut autoa korjattua ajoissa takaisin radalle. Näin Norris menetti tärkeitä kierroksia valmistautumisessa.
Lopulta Norris oli harjoituksissa vasta 10:s ja kaukana kärjestä.
– Iso moka, varsinkin täällä, Norris sanoi suoraan.
– Fiilis oli hyvä siihen asti. Mieluummin otan riskin ja haen rajoja kuin en puske ollenkaan, Norris jatkoi.
Norris myönsi, että virheen tekeminen turhautti.
– Onhan se ärsyttävää. Olisin halunnut ajaa pitkän vedon korkeammalla polttoainemäärällä, varsinkin näillä renkailla. Seos on pehmeämpi kuin viime vuonna, mutta nyt on vain otettava vahinko takaisin, Norris suunnitteli.
Norris ei kuitenkaan tekisi mitään toisin, jos nyt saisi uudelleen valita.
– On pakko puskea, eikö niin? Vastassa on kovia kuskeja, joten minun on haettava rajoja, hän sanoi.































