Lando Norris muistaa yhä hetken, jolloin hän sai ensimmäisen sopimuksensa McLarenilta. Ahtaassa paddock-rekan toimistossa saatu vahvistus Formula 1 -paikasta jätti hänet sanattomaksi – ja ”hymyilemään pitkäksi aikaa”.

Seitsemän vuotta myöhemmin britti aloittaa uuden kauden maailmanmestarina. 26-vuotias on saavuttanut lapsuuden unelmansa ja valmistautuu puolustamaan titteliään.

Viime kauden mestaruus ratkesi dramaattisesti Abu Dhabin päätöskilpailussa kolmen kuljettajan taistelussa. Se oli Norrisille uran määrittävä hetki – ja mahdollisesti myös henkinen käännekohta.

– Olen aina ollut paljon omissa ajatuksissani ja hyvin itsekriittinen. Kyse on ollut itseni vakuuttamisesta. Se on ollut se sisäinen ajuri, hän sanoo brittilehti The Guardianin pitkässä haastattelussa.

– Kun palaset loksahtavat kohdalleen ja saan itselleni varmuuden, asiat menevät vielä paremmin. Viime vuosi antoi minulle itseluottamusta. Se, että tiedän pystyväni siihen, tarkoittaa että tiedän pystyväni siihen uudelleen. Sataprosenttisesti, Norris sanoi suoraan.

Itseluottamus ei ole aina ollut ihan tapissa

Norris on tunnettu rehellisyydestään. Hän on puhunut avoimesti epävarmuudestaan ja siitä, kuinka negatiiviset ajatukset johtivat uran alkuvaiheessa mielenterveyden haasteisiin.

Vaikka hän on käsitellyt nuo asiat, vielä viime kauden alussa Norris myönsi, ettei pitänyt itseään Lewis Hamiltonin, Fernando Alonson, Max Verstappenin tai George Russellin veroisena F1-kuljettajana.

Se, että hän taisteli heitä kaikkia vastaan ja nousi mestariksi, muutti asetelman.

– Ajattelin usein, miten ihmeessä pystyn kilpailemaan tällaisten kuljettajien kanssa? Kun tulin F1:een ja näin Maxin, Lewisin, Fernandon ja Sebin, mietin: olenko todella samalla tasolla?

– Annoinko itselleni kuitenkin tiedon ja uskon, että voin olla heidän tasollaan? Kyllä. Uskoin, että voin olla yhtä hyvä kuin Lewis tai Max tai kuka tahansa heistä. Viime vuonna, kun sain auton, joka oli tarpeeksi nopea – kuten hekin ovat saaneet urallaan – todistin sen itselleni.

Norris todella näytti kykynsä viime kaudella. Kauden ensimmäiset kaksi kolmasosaa mestaruustaistelua johti tallikaveri Oscar Piastri, mutta Norris nousi rinnalle ja ohi. Samalla Max Verstappen käynnisti loppukaudesta vahvan kirin Red Bullilla ja haastoi britin loppuun saakka.

Lopulta Verstappen jäi vain kahden pisteen päähän, kun Norris varmisti mestaruuden kylmähermoisella suorituksella Abu Dhabissa.

Nyt britti lähtee puolustamaan kruunuaan uudenlaisella itseluottamuksella – tietoisena siitä, että hän on jo kerran todistanut kuuluvansa autourheilun kuninkuusluokan eliittiin.

Uusi F1-kausi alkaa ensi viikonloppuna. Kauden avauskisa ajetaan Australian Melbournessa.

LUE MYÖS: Kalle Rovanperä hyppäsi formula-auton rattiin – tämä kokemus tiputti miehen leuan lattiaan (RalliF1.fi)