Motocrossin MM-sarjan ensimmäinen osakilpailu KymiRingillä sai komean startin lauantaina, kun aurinkoinen sää ja runsaslukuinen yleisö loivat puitteet upealle moottoriurheilupäivälle.

KymiRingin rata-alueella kirjoitettiin historiaa, kun motocrossin MM-sarjan ensimmäinen Suomen osakilpailu käynnistyi. Lauantaina paikan päälle saapui tuhansia innokkaita katsojia, jotka pääsivät nauttimaan niin kansainvälisestä huipputasosta kuin kotimaisten kuljettajien suorituksista.

– Olen todella iloinen tästä päivästä. Saimme hienon yleisön kokoontumaan tänne KymiRingille, ja he näyttivät nauttivan. Kaikki sujui hienosti, kommentoi toimitusjohtaja Kornél Öry tuoreeltaan päivän päätteeksi.

EMX250-luokan avauserässä nähtiin vahvaa suomalaispanosta. Sampo Rainio sai täydellisen lähdön ja johti kilpailua hetken. Hän taisteli kärkisijoista lähes koko erän ajan ja oli lopulta paras suomalainen sijoittuen kymmenenneksi.

– Todella hyvä startti, ehkä paras koskaan. Ensimmäistä kertaa kärjessä lähdöstä EM-kilpailuissa, ja sen jälkeen oli fiilis kuin olisi ensimmäistä kertaa Linnanmäellä. Puristin ehkä vähän liikaa, ja adrenaliinitaso oli korkealla, joten aloin hyytyä hieman liian aikaisin. Olen silti tosi tyytyväinen, Rainio kertoi.

Nuorempien kuljettajien EMX125-luokassa nähtiin myös lupaavia otteita. Arttu Sahlstén oli aika-ajossa hienosti toinen, mutta itse kilpailuerässä parasta vauhtia piti Matias Miettinen. Hän oli jo nousemassa kymmenen parhaan joukkoon, kunnes kaatuminen pudotti hänet sijalle 15.

MM-sarjan MX2-luokan karsintaerän voittoon ajoi hallitseva maailmanmestari, hollantilainen Kay de Wolf. Suomen ainoa osallistuja Kasimir Hindersson ajoi sijalle 17.

MXGP-luokassa huomion vei 18-vuotias teinisensaatio Lucas Coenen, joka vei karsintaerän nimiinsä vakuuttavasti. Parhaana suomalaisena kisassa sijoittui Miro Varjonen (18:s), jonka takana Pekka Nissinen oli 20:s ja Kasper Kangasniemi 21:s.

.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)