Mercedeksen toisen F1-kisakuskin Kimi Antonellin kausi on ollut vaikea alkusesongin yksittäisiä huippuvetoja lukuun ottamatta.
Antonelli näyttää hukanneen pahasti itseluottamuksensa. F1-asiantuntija Martin Brundle on nyt kirjoittanut Antonellin tapauksesta Sky Sportsin kolumnissaan.
– Kimi Antonellilla on vaikeaa Mercedeksen autossa… Hän on saanut pisteitä vain kerran seitsemässä viime kilpailussa, ja ei ole vaikea huomata, että paineet painavat kovasti hänen nuorilla harteillaan.
– Hän on onnekas, koska hän on käytännössä suojeltu tallissa eikä hänen tarvitse pelätä uransa puolesta samaan tapaan kuin Red Bullin nuorten kuljettajien. Mutta veikkaan, että kesätauko tulee hänen kannaltaa juuri oikeaan aikaan.
Brundle nosti myös esille Mersun toiminnan. Hän pohti, olisiko Antonelli pitänyt laittaa aluksi johonkin ”pienempään” talliin keräämään oppia.
– Vieläkin ihmettelen, miksi he eivät antaneet Kimille paria vuotta aikaa oppia ammattiaan vähemmän näkyvässä roolissa, kuten he tekivät George Russellin kanssa, sanaili Brundle.