MotoGP-luokassa kohistaan parhaillaan kauden Qatarissa avanneen kisan tapahtumista. Osa MotoGP-luokan talleista on tehnyt kansainväliselle moottoriliitto FIM:lle vastalauseen Qatarissa voiton kuitanneen Andrea Dovizioson Ducati-pyörästä. Protestin tekijät näkevät, että Ducatin takaosan aerodynamiikkapaketti oli sääntöjen vastainen.

FIM:n tekee tiistaina lopullisen päätöksen asiassa. Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että Dovizioso saa sittenkin pitää voittonsa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Sen kannalla on myös protestirintamaan lukeutuva, Kimi Räikkösen kanssa aikoinaan tiivistä yhteistyötä tehnyt nykyinen Aprilia-pomo Massimo Rivola, joka siirtyi vuodenvaihteessa Ferrarilta kaksipyöräisten kuninkuussarjaan.

– Emme vaadi sitä, että Dovizioson voitto hylätään. Emme ainakaan me ja Suzuki. Vaadimme sitä, että sääntöihin saadaan selvyys. Ei, ei se voi mennä näin, mitä Qatarissa nähtiin, Rivola toteaa tyrmistyneenä Sky Sportsille.

Ferrarin urheilupomona pitkän päivätyön tehneellä ja sen jälkeen Maranellosta käsin junioriakatemiaa johtaneella Rivollalla on 25 vuoden kokemus F1-sarjasta. Hän heristelee sen kokemuksen myötä nyt sormeaan uusissa ympyröissä.

– Kokemukseni F1:stä kertoo minulle sen, että aerodynamiikka on miinakenttä.

MotoGP-sarja jatkuu tulevana viikonvaihteena Termas de Rio Hondo-radalla Argentiinassa.

Kuva: Ducati Corse

https://twitter.com/MotoGP/status/1110089231286890496

LUE MYÖS: Max Verstappenilta kovaa puhetta: ”Voin jättää formulat jo heti huomenna” (Atleetti.fi)