Alfa Romeon F1-tallin testi- ja varakuljettaja Callum Ilott, 23, kertoo olevan vieläkin ihmeissään siitä, miten Kimi Räikkönen, 42, tuli ja yllätti hänet täysin odottamattomalla tavalla viime kaudella.

Ilott myöntää, että Räikkönen ei ollut kauden aikana suuremmin juttutuulella, mutta Brasilian GP:n aikoihin Jäämiehellä oli ollut asiaa testikuskille.

– Ollakseni rehellinen, hän yllätti minut. Minulla oli torstaina syntymäpäivä ja hän tuli heti aamulla onnittelemaan minua. Ajattelin: Kello on 9 aamulla. Miten voit tietää, että minulla on syntymäpäivä? Mistä ihmeestä hän sen tiesi!

Tiedän, että hän ei ollut keskustellut sitä ennen asiasta kenenkään kanssa, joten se tuntui oudolta, Ilott kertoo Chasing the Apex-podcastista.

Ilott korostaa samalla, että se oli yksi esimerkki siitä, kuinka Räikkönen ottaa toiset huomioon, vaikka se ei aina siltä näyttäisikään.

– Kimi ei puhu paljon, mutta hän välittää. Ja kun hänellä on asiaa, niin hän tuo sen varsin selkeästi julki. Hän ei tuhlaa aikaa ja hän on erittäin suora mitä kilvanajoon tulee: Anna minulle mitä tarvitsen, ei mitään hevonp*askaa ja menoksi!, Ilott kuvailee idoliaan.

Lue myös:Kimi Räikkönen vihjaa yhdestä kovasta päätöksestä lisää: ”En ehkä enää koskaan…””

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)