Tulokaskuljettaja Kimi Antonelli aloitti F1-kauden lupauksia antavasti, mutta sirkuksen muutettua Eurooppaan, on hänen tuloskäyränsä kääntynyt isosti laskuun.
Yhdeksän Euroopan osakilpailun aikana 19-vuotias sai kokoon vain kolme pistettä. Paras tulos syntyi sunnuntaina Italian GP:ssä Monzassa, jossa hän oli yhdeksäs.
Ainoa todellinen valonpilkahdus nähtiin jo kesäkuussa Kanadan GP:ssä, missä Antonelli ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen ja nousi palkintopallille kolmanneksi. Mutta toki: sitä kisaa ei ajettukaan Euroopassa.
Antonellilta kysyttiin Monzan jälkeen suoraan, onko hän helpottunut, että niin sanottu Euroopan kausi on nyt ohi.
– Todellakin toivon niin. Euroopan kausi oli erittäin vaikea, ei lainkaan ideaali, Antonelli myönsi suoraan Racingnews365-sivustolle.
– Toivottavasti voimme nyt saada samanlaisen trendin kuin kauden alussa. Odotan sitä todella paljon. Olen aidosti onnellinen siitä, että tämä Euroopan osuus on ohi, Antonelli jatkoi.






























