Sisä-Suomen poliisilaitos on suorittanut elokuussa 2022 järjestetyssä Keuruun RalliCupissa tapahtuneen ja kartanlukijan kuolemaan johtaneen ulosajossa esitutkintalain mukaisen selvityksen. Selvityksen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, tiedotteessa todetaan.

Ulosajo tapahtui erikoiskokeella oikealle kaartuvassa mutkassa. Ulosajanut ralliauto lähti heittelehtimään liian suuren korjausliikkeen seurauksena mutkassa tapahtuneen ajovirheen jälkeen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Tämän jälkeen auto ajautui mutkan loputtua vasemmalle puolelle ojaan, osui paikalla olleeseen puukasaan ja törmäsi ojan penkereellä olevaan puuhun.

Auto oli jäljistä päätellen sekä silminnäkijähavaintojen perusteella mennyt hyvin lyhyen matkaa ojassa, josta auto oli kimmonnut puuhun katto edellä. Autossa oli mittavat vauriot ja autosta oli pelastustoimen johdosta leikattu katto irti pelastustoimien mahdollistamiseksi.

– Ajoneuvo oli FIA / AKK vaatimukset täyttävässä kunnossa, hyväksytetty katsastuksessa ja siinä oli AKK:n kilpailuissa vaadittavan tasoiset turvakaaret. Tapahtumapaikalta on saatu runsaasti kuvamateriaalia, jonka perusteella on pääteltävissä, että onnettomuusauton vauhti ei poikkea muiden kilpailijoiden käyttämästä nopeudesta tapahtumapaikalla, tiedotteessa kerrotaan.

Tutkinnanjohtaja on tehnyt asiassa päätöksen, minkä mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta ja näin olleen asiassa ei suoriteta esitutkintaa.

Lähde: Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedote

LUE MYÖS: Max Verstappenilta kovaa puhetta: ”Voin jättää formulat jo heti huomenna” (Atleetti.fi)