Lauantain harjoitusten kaatumisessa syntynyttä olkapäävammaa potenut Mika Kallio ajoi sijalle 13 MotoGP-kauden kolmannessa MM-osakilpailussa Ranskan Le Mansissa. Lähtöruudusta 16 kisaan startannut Kallio nousi alussa kaksi sijaa, mutta varsin nopeasti kävi selväksi, että ajokunto ei antanut myöden kilpailla edellä ajaneen ryhmän kanssa.
– Jo alussa huomasin, että en pysty puristamaan kunnon vauhtia, kun jarrutuksissa jouduin antamaan liikaa tasoitusta. Olkapää ei kestänyt painetta eikä eteen nojaamista, joten kovissa jarrutuksissa kuski valui kohti ohjaustankoa, Kallio kertoi.
– Puudutus kesti kyllä koko kisan ajan, mutta ei se kokonaan kipua onnistunut poistamaan. Päätin ajaa tasaisia kierrosaikoja ja tähdätä maaliin. Muutaman keskeytyksen ansiosta saaliina oli sentään jokunen piste.
Pramac Racing -tallin Ducati-kuljettaja ylitti maalilinjan 55 sekuntia kärjen takana, mutta 13. sija toi valkeakoskelaiselle kolme MM-pistettä. Yamaha-kaksikko Jorge Lorenzo ja Valentino Rossi piti muut takanaan myös kilpailussa.
– Aamun lämmittelyssä yritimme vielä hakea parempia säätöjä, mutta tuskin meidän kilpailukyky olisi ollut ilman loukkaantumistakaan kovin korkealla. Lauantain treenit kun jäivät väliin, se heijastui koko viikonlopun ajan pyörän iskukykyyn, Kallio kertasi.
Kauden neljäs osakilpailu on ohjelmassa kesäkuun alussa Italiassa Mugellon radalla. Sitä ennen Kallio käy lääkärissä lisätutkimuksissa.
– Toivotaan, että vasen olkapää sallisi jo kunnon kilpailemisen kahden viikon päästä Mugellossa, Kallio päätti.