Rallin MM-sarjan uuden rengastoimittajan Hankookin piikkipyörä ei ole sallinut kaksinkertaisen maailmanmestarin Kalle Rovanperän ajaa hänen luontaisella ajotyylillään. Kello on kertonut siitä kylmää kieltään Ruotsin MM-rallissa.
Turhautunut Rovanperä on kisassa kahdeksan erikoiskokeen jälkeen kuudentena. Rovanperä on jäänyt kisaa johtavasta Elfyn Evansista 25,5 sekuntia lauantain ajopäivään lähdettäessä.
Toyotalla on huipputasaisessa kisassa kaksoisjohto. Takamoto Katsuta hiillostaa Evansia 0,6 sekunnin päässä.
Evans ja Katsuta ovat päässeet nopeasti sinuiksi Hankookin piikkirenkaan kanssa.
– Uusi rengas on erilainen ja molemmat ovat sopeutuneet siihen hyvin. Kallelta se vie ehkä hieman enemmän aikaa, mutta olen varma, että se tulee siitä, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala vakuuttelee.
Aika kauden ainoan talvirallin osalta on kutenkin käymässä tältä osin vähiin. Kisasta on jäljellä kymmenen erikoiskoetta.
– Minulla oli odotettua enemmän haasteita sen fiiliksen kanssa, kuinka ajotyylini toimii yhdessä renkaan kanssa, Rovanperä tilitti päällimmäiset tuntemukset perjantain pitkästä ajopäivästä.
– Kokeilimme monia pieniä asioita päivän aikana ja paransimme, joten iltapäivällä meillä oli hieman parempi fiilis, mutta emme vieläkään ole siinä paikassa, jossa haluaisimme olla, Rovanperä myönsi.
Ruotsin rallissa ajetaan perjantaina seitsemän erikoiskoetta. Niistä ensimmäinen starttaa klo 10.10.































