Rallin MM-sarja jatkuu kutkuttavista asetelmista viikon kuluttua ajettavassa Chilen osakilpailussa, jossa Toyotan Kalle Rovanperä tuuletti viime vuonna voittoa.
Toyotalla on kolmoisjohto kuljettajien sarjassa, kun 14 osakilpailun kaudesta on ajamatta neljä kisaa. Tilanne on todella herkullinen mestaruusväännössä.
Elvyn Evans on piikkipaikalla 198 pistettä plakkarissaan. Rovanperä on toisena 191 pisteen potilla ja Sebastien Ogier hiillostaa suomalaista kahden pinnan päässä. Hyundain Ott Tänak on neljäntenä 180 pisteellä.
– Vaikka tuloksemme Paraguayssa ei ollutkaan niin hyvä kuin se olisi voinut olla, saimme silti hyviä pisteitä sunnuntaista ja kuljettajien sarja on edelleen tiukka, Paraguayssa rengasrikon takia kärkipaikalta pudonnut Rovanperä alustaa tulevaa.
Rovanperä muistuttaa tiedotteessa, että lähtökohdat Chileen ovat aivan erilaiset kuin Paraguayn kisaan, joka debytoi MM-sarjassa.
– Toisin kuin Paraguayssa, tiedämme mitä on tulossa Chilessä. Tiet ovat nopeita ja jouhevia kuten Suomessa, mutta pinta on aivan erilainen kovemmalla pohjalla. Viime vuonna en tuntenut oloani kovin mukavaksi perjantain erikoiskokeilla. Onnistuimme silti ajamaan hyvän rallin sen jälkeen, kun olosuhteet muuttuivat sateen ja sumun myötä, ja pystyimme ottamaan voiton. Teemme kaikkemme tänäkin vuonna ja yritämme saada hyviä pisteitä, Rovanperä päättää tuttuun tyyliinsä.




























