Ruotsin MM-rallissa on nähty perjantaina kaksi todella turhautunutta maailmanmestaria. Kyse on Toyotan Kalle Rovanperästä ja Hyundain Thierry Neuvillesta.
Kaksinkertainen maailmanmestari Rovanperä tuskailee Hankookin piikkirenkaiden kanssa ja viime vuonna tittelin saavuttanut Neuville myöntää olevansa jopa peloissaan.
Rovanperän tuska alkoi aamun ensimmäisellä erikoiskokeella ja jatkui Andersvattnetin 20,51 kilometrin mittaisella pätkällä.
– Yritin tehdä autoon muutoksia siirtymällä. Hieman parempaa, mutta se ei toimi tällä hetkellä uusilla renkailla. Meidän täytyy muuttaa jotain, Rovanperä pyöritteli WRC:n haastattelussa.
Neuville kertoi heti perjantain ensimmäisen ek:n jälkeen, että jotkut paikat olivat suorastaan pelottavia, koska auto aliohjautui, eikä hän ollut saada pidettyä sitä hallinnassa.
– Auto aliohjautuu massiivisesti. En jaksa enää. Ajaminen ei ole hauskaa, Neuville lateli totuuksia perjantain toisen erikoiskokeen maalissa.
Hyundain Adrien Formaux ajoi pohjat kisan kolmannelle erikoiskokeelle 1,8 sekunnin erolla Toyotan Elfyn Evansiin. Neuville (+4,7) oli viides ja Rovanperä (+6,9) kuudes.
Evans jatkaa kisan kärjessä 3,9 sekunnin erolla Hyundain Ott Tänakiin. Formaux (+5,8) on kolmas.
Seuraavilla sijoilla tulevat Toyotan Takamoto Katsuta (+7,7), Neuville (+16,8) ja kuudenneksi keikahtanut Rovanperä (+16,9).
Perjantaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta. Kisa päätyy sunnuntaina.































