Rallin MM-sarjaa johtava Toyotan Kalle Rovanperä tekee loistavaa työtä Portugalin sorapintaisessa osakilpailussa. Rovanperä joutuu avaamaan ensimmäisenä autona tietä, mutta nuorukainen takoo siitä huolimatta huimia aikoja aivan kirkkaimman kärjen tuntumassa.

Rovanperä on kokonaiskisassa hienosti viidentenä, kun takana on neljä erikoiskoetta ja raskaimman ajopäivän aamun lenkki. Rovanperä on jäänyt kärjestä sittenkin vain 5,7 sekuntia, eli saman verran kuin nelossijaa hallussaan pitävä Hyundain Ott Tänak.

Perjantain kahdeksan erikoiskokeen urakasta on kolme ensimmäistä takana. Toyotan Elfyn Evans tykitti pohjat aamun kahdelle ensimmäiselle ek:lle ja johti kokonaiskilpailua.

Osat kärjessä vaihtuivat kuitenkin neljännen, 18,7 kilometrin mittaisen Arganilin pätkän jälkeen. Kärjessä painelee nyt yhdeksänkertainen maailmanmestari, kauden toista kisaansa M-Sportin Fordilla ajava 48-vuotiasta Sebastian Loeb.

Loebilla oli välillä vaikeuksia saada autonsa ovea kiinni ja kabiini oli täynnä pölyä, mutta suurmestari antoi palaa. Loeb johtaa kisaa 0,5 sekunnin erolla Evansiin. Hyundain Thierry Neuville on kolmas 3,3 sekuntia kärjestä.

Loebin tavoin valikoidun MM-ohjelman ajava hallitseva maailmanmestari, Toyotan Sebastien Ogier on kuudentena neljä kymmenystä Rovanperästä jääneenä.

Rovanperä oli matkassa pehmeillä renkailla, joista ei ollut suuremmin enää jäljellä neljännen erikoiskokeen jälkeen.

– En odottanut, että renkaani kuluisivat tällä tavalla, mutta muuten teimme mielestäni hyvää työtä ensimmäisenä autona, Rovanperä painotti WRC:lle erikoiskokeen maalissa.

Rovanperä oli ek:n kolmanneksi kiireisin. Hän jäi 6,1 sekuntia Loebin lataamasta pohja-ajasta.

Perjantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.

Portugalin MM-rallin tilanne 4/21 ek:n jälkeen:
1. Sebastien Loeb Ford 36.51,1
2. Elfyn Evans Toyota +0,5
3. Thierry Neuville Hyundai +3,3
4. Ott Tänak Hyundai +5,7
5. Kalle Rovanperä Toyota +5,7
6. Sebastien Ogier Toyota +6,7
7. Craig Breen Ford +11,8
8. Takamoto Katsuta Toyota +13,0
9. Dani Sordo Hyundai +15,1
10. Gus Greensmith Ford +20,6

Lue myös:Kalle Rovanperältä huikea veto! (ek3/21)

Lue myös:Kalle Rovanperä minimoi loistavasti tappion: ”Yritetään vain ajaa mahdollisimman kovaa” (ek2/21)(ek2/21)

https://twitter.com/OfficialWRC/status/1527592466861416448

LUE MYÖS: Maailmalta yllättävä paljastus Kalle Rovanperästä (RalliF1.fi)