Aston Martin hakee F1-huhujen mukaan itselleen uutta tallipäällikköä. Mediatietojen mukaan hyvät ehdokkaat ovat kuitenkin kiven alla.
Suunnittelijanero Adrian Newey nimettiin viime vuoden lopulla Aston Martinin tallipäälliköksi, mutta kauden startti on ollut tallille katastrofaalinen. Mediat ovat kertoneet, että tallijohdossa on oltu tyytymättömiä Neweyn osoittamaan johtajuuteen ja haussa on hänelle korvaaja.
Newey kuitenkin jatkaisi tallissa alkuperäisessä roolissa työtään auton kimpussa ja myös on mukana etsimässä itselleen uutta seuraajaa. Kaksi vahvaa kandidaattia on kuitenkin kieltäytynyt jo pestistä.
Planet F1:n mukaan Aston Martin on ollut jo yhteydessä Red Bullin kilpailupäällikkö Gianpiero Lambiaseen sekä McLarenin entiseen tallipäällikkö Martin Whitmarshiin. Molemmat ovat kuitenkin jo kieltäytyneet tehtävästä.
Pääkandidaatiksi on noussut toinen entinen McLarenin tallipäällikkö Andreas Seidl, joka toimi viimeksi Sauberin toimitusjohtajana vuoteen 2024 saakka. Myös Audin nykyinen tallipäällikkö Jonathan Wheatley on yhdistetty pestiin.

































