
Mittelö driftingin Suomen mestaruudesta käynnistyy tulevana lauantaina 12.5. Turun Artukaisissa.
Driftingin SM-kausi 2017 päättyi viime syksynä Juha Pöytälaakson (FPDA) mestaruusjuhliin legendaarisella Kemoran moottoriradalla. Myös lajin Euroopan mestaruuden lajissa pokannut seinäjokelainen osoitti läpi kauden mestarin otteita muutamissa kilpailuissa ilmenneistä teknisistä ongelmista huolimatta. Myös tulevalla kaudella kaksi sarjaa tulee täyttämään Pöytälaakson kalenterin kesän ajan.
– Tulevalla kaudella SM-sarjan lisäksi tulen ajamaan European Drift Masters –sarjaa. Molemmissa sarjoissa kilpailu tulee olemaan erityisen tiukkaa. SM-sarjassa kilpailijat ovat kehittyneet sekä mukaan on tullut uusia nimiä, joten taistelu mestaruudesta tulee olemaan tiukka. Siitä kuitenkin lähdetään, että voittamaan lähdetään, seinäjokelainen linjaa AKK:n tiedotteessa.
Tulevaan kauteen Pöytälaakso on valmistautunut viettämällä aikaa tallilla sekä oman päänsä sisässä.
– Tulevaan kauteen on valmistauduttu rakentamalla talven läpi uutta autoa, jotta saadaan kalustosta vielä enemmän irti. Tarkoitus on kuitenkin olla aina edellistä kautta kilpailukykyisempiä. Olen myös yrittänyt takoa päähäni vielä aggressiivisempaa ajotyyliä, jolla etenkin pariajoissa suoritukset paranisivat entisestään.
Kauden avausviikonloppuun Pöytälaakso lähtee odottavaisin, mutta luottavaisin mielin.
– Artukaisiin otetaan sekä uusi että vanha auto mukaan, ja paikan päällä katsotaan, kummalla ajetaan. Odotettavissa on tiukka kilpailu, ja toivotaan, että autot kestävät kaikilla kasassa, jotta voittaja ratkeaa ajamalla. Rähinällä lähdetään liikenteeseen, periksi ei anneta ja voittoa tavoitellaan, Pöytälaakso päättää.