Rallin nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen ylistää Sebastien Ogieria, joka nappasi tänään yhdeksännen maailmanmestaruutensa.
– Mielestäni Sebastian on osoittanut olevansa maailman paras kuljettaja tällä hetkellä ja ehkä jopa kaikkien aikojen paras. Hän on rikkonut ennätyksen voittamalla yhdeksännen mestaruutensa ja hän on tehnyt sen kolmen eri valmistajan kanssa, Kankkunen ihannoi.
– Minäkin voitin kolmessa tiimissä, mutta voitin vain neljä mestaruutta!
Kankkunen nostaa esille myös Elfyn Evansin edesottamukset.
– Elfyn on tehnyt myös fantastista työtä. Hän ei tehnyt yhtäkään virhettä. Hänen piti olla ensimmäisenä autona tien päällä suurimman osan kaudesta ja hän oli tasainen. Hienoa, että hän yrittää tavoitella mestaruutta ensi vuonna.
– Kalle Rovanperä yritti parhaansa. Tulemme kaipaamaan häntä, mutta odotamme innolla hänen uusia haasteita.



























