Sportivo TV

Kalle Rovanperä shokeerasi viime viikolla, kun hän ilmoitti lopettavansa rallin MM-sarjassa tämän kauden jälkeen.

Rovanperä on voittanut kaksi rallin maailmanmestaruutta ja taistelee vielä tällä kaudella kolmannestakin.

Suomalainen päätti kuitenkin lähteä tavoittelemaan muita unelmiaan ja hän aloittaa ensi vuonna Japanin Super Formula -sarjassa. Lopullinen tavoite on tietysti formula ykkösissä.

Rovanperän ura jatkuu siis ainakin toistaiseksi autourheilun huipputasolla, mutta sen sijaan hänen pitkäaikainen kartanlukijansa Jonne Halttunen jäi nyt työttömäksi. Ja paljon aiemmin, mitä hän itse kuvitteli.

– Ensimmäinen reaktioni oli ehdottomasti järkytys, Halttunen sanoo Dirtfishille.

– En ollut tyytyväinen. Ajattelin vain, että ”miksi? Mikä syy tähän on?” En nähnyt siinä mitään järkeä. Ensireaktio oli siis negatiivinen, mutta siitä on jo muutama kuukausi, kun kuulin asiasta. Silloin ajattelin vielä, että meidän pitäisi tai voisimme ajaa vielä kaksi kautta lisää, Halttunen jatkaa.

Rovanperä ja Halttunen valloittivat viime kesänä viimein Suomen MM-rallin. Halttusessa voitto aiheutti suurta iloa, mutta myös hyvin ristiriitaisia tunteita.

– Nyt ehkä ymmärtää sen [Suomen rallin maalireaktion] eri tavalla. Se merkitsi paljon, koska tiesin jo ralliin lähtiessä, että tämä voi olla viimeinen Suomen rallini Rally1-autolla – sanotaan vaikka huipputason autolla. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta… sellainen tunne oli, ja voit kuvitella, että rallin jälkeen fiilikset olivat aika ristiriitaiset.

– Voitimme rallin, ja paikalla oli valtavasti suomalaisia faneja, jotka huusivat meidän nimeämme. Maanantaina olo oli sellainen, että ’oliko tämä nyt oikeasti tässä? Oliko tämä viimeinen kerta?’ Se tuntui todella ristiriitaiselta. Tietenkin olin onnellinen voitosta ja siitä, että se vihdoin tuli, mutta samaan aikaan tiesin, että tämä saattoi olla viimeinen kerta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)