
Takamoto Katsuta oli lähellä uransa ensimmäistä voittoa WRC:ssä sijoituttuaan toiseksi Ruotsin MM-rallissa. Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on huomannut selkeän muutoksen suojatissaan.
Katsuta taisteli jo viime vuonna Ruotsin MM-rallin voitosta yhdessä Hyundailla ajaneen Esapekka Lapin kanssa, mutta ulosajo vesitti japanilaisen voittohaaveet. Tänä vuonna tallikaveri Elfyn Evans oli muutamalla sekunnilla nopeampi ja Katsuta joutuu vielä odottelemaan avausvoittoaan.
Viime vuonna Latvala pisti Katsutan sivuun Chilen rallista ja Sami Pajari sai näyttöpaikan. Latvalan mukaan Katsuta on alkanut osoittaa merkkejä olevansa valmis voittajaksi.
– “Takan” esitys oli sellainen, jota olemme jo vähän aikaa odottaneet häneltä. Viime kauden loppua kohden, Chilen jälkeen, näit muutoksen Takassa ja hänellä oli erilainen lähestyminen, Latvala kertoo Dirtfish-sivuston haastattelussa.
– Viime vuonna samassa rallissa taisteluaan voitosta, hän hyökkäsi ja ajoi ulos. Nyt hän malttoi mielensä ja päätti varmistaa palkintopallipaikan ja taisteli silti voitosta. Kokonaisuudessaan sanoisin, että “Taka” on valmis voittamaan ralleja, Latvala jatkoi.
Kausi jatkuu maaliskuussa Keniassa ja Latvalalla on vahva usko kuskiinsa.
– Tämä antaa hänelle itseluottamusta. Kenia on yksi hänen suosikkikisoistaan, joten uskon sen olevan kilpailu, jonka hän voi voittaa.