
Sardinian MM-ralli käynnistyi yleisöerikoiskokeella torstaina. Kunnolla tositoimeen päästään perjantaina, jolloin ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta.
Toyotan Kalle Rovanperä on voittanut kauden kolme edellistä MM-rallia.
– Tällaista se oli myös 2013. Sebastien Ogier oli silloin aloittamassa dominointiaan Volkswagenilla. Kallen esitykset toistaiseksi tällä kaudella tuntuvat samalta. Mutta hän tekee tätä 21-vuotiaana, mikä on todella erityistä. Emme ole nähneet tällaista esitystä näin nuorelta kuskilta aikaisemmin, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ihasteli rallin MM-sarjan verkkosivuilla.
Rovanperä johtaa rallin MM-sarjaa neljän osakilpailun jälkeen 46 pisteen erolla pahimpaan kilpailijaansa.
– Muistan, kun Sebastien teki tätä Volkswagenilla. Hänen tuloksensa laittoivat kaikki muut paineen alle – mukaan lukien minut. Joka kerta, kun hän voitti yhden rallin lisää, niin kilpailijat saivat lisää paineita. Nyt on samalla tavalla. Muilla kuskeilla on paineita lyödä hänet, mutta se on niin vaikeata, koska hän on niin vahva, Latvala jatkoi.
Rovanperä sijoittui torstain yleisöerikoiskokeella neljänneksi. Hän on sekunnin päässä pohja-ajan ajaneesta Hyundain Thierry Neuvillesta.
Kuva: TGR
Lue myös:Ott Tänak Sardinian helteestä: ”Käyn mielelläni saunassa, mutta mieluimmin ilman vaatteita”
Lue myös:EK1: Sardinian MM-ralli käyntiin – Kalle Rovanperä jäi sekunnin kärkiajasta