Rallikartturi Janni Hussi pitää hyvää huolta fyysisestä kunnostaan. Se tulee ainakin selväksi Hussin tuoreimmasta Instagram-päivityksestä.
Somekansa on kohissut jo toista vuorokautta Hussin Instagramissa julkaisemasta kuvasta, missä hän salitreenien parissa.
– Täti tässä kasuaalisti kiristelemässä uutta tukkaansa ponnarille!, Hussi on kirjoittanut kuvan oheen.
Hussi tunnetaan muun muassa radioäänenä ja somevaikuttajana. Viime vuosina hän on tehnyt uraa myös rallin parissa.
Hussi on lukenut tällä kaudella nuotteja Jari-Matti Latvalalle rallin historic-luokan EM-sarjassa. Kaksikko on menestynyt kisoissa hyvin.
Hussi on saanut vuosien varrella kehuja kartturintaidoistaan, mutta Latvala on itsekin todennut, etteivät Hussin unelmat rallin suhteen tule toteutumaan hänen vierellään.
Onhan nimittäin niin, ettei Latvala, 40, ole enää palaamassa rallin absoluuttiselle huipulle.






























