Mercedeksen Kimi Antonellista on esitetty viime aikoina ikäviä väitteitä. Tallikaveri George Russell on nyt puuttunut peliin ja noussut puolustamaan nuorta italialaiskuskia.

Antonelli käynnisti ensimmäisen F1-kautensa todella lupaavasti, mutta kehityskäyrä on kääntynyt sittemmin laskusuuntaan. Viimeisimmät Euroopassa ajetut kisat ovat olleet ”Italian Kimille” erityisen haastavia.

Russell on pistänyt tallikaveriaan kerta toisensa jälkeen pataan, mutta hän väittää, että Antonellin arvostelijat eivät näe sittenkään koko totuutta.

– Antonelli kuroo umpeen eroa nopeammin kuin luulettekaan!, Russell lataa Motorsport.com -sivustolla.

Antonelli ei ole Russelliin nähden suinkaan niin hidas, kuten hänen kriittisimmät arvostelijansa haluavat väittää.

– Kanadassa olin paalupaikalla ja Kimi sijoittui aika-ajoissa neljänneksi, mutta hän oli kuusi kymmenesosaa minua jäljessä. Belgiassa hän oli ulkona Q1:ssä ja minä pääsin Q3:een – mutta hän oli vain kolme kymmenesosaa minua jäljessä, Russell muistuttaa.

Russell korostaa, että vaikka aika-ajojen tulokset saattavat osoittaa isoakin eroa, niin taustalla oleva vauhti kertoo toisenlaisen tarinan.

– Ihmiset katsovat lopputulosta, mutta totuus on, että Kimi edistyy edelleen, vaikka me tiiminä olemmekin menneet taaksepäin, Russell vakuuttelee.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)