Ralliässä Jari-Matti Latvala ja Janni Hussi joutuivat melkoisen mediamylläkän keskelle Suomen MM-rallissa.

Latvalasta ja Hussista haluttiin saada kaikki irti, ja osa medioista keskittyi kaksikkoon jopa enemmän kuin pääluokan kuljettajiin.

Hussi erosi taannoin Joel Harkimosta ja se on tietysti käynnistänyt somen syövereissä spekulaation siitä, voisiko eroon liittyä joku kolmas osapuoli.

Latvala vakuuttaa kuitenkin Ilta-Sanomille, että he ovat Hussin kanssa vain ja ainoastaan työkavereita.

– Haluaisin sanoa, minulla ei ole minkäänlaisia henkilökohtaisia suhteita Jannin kanssa. Hänellä on oma elämänsä ja minulla on omani. Me teemme vain yhdessä töitä, mitään muuta ei ole, Latvala sanoi.

– Olen aina pitänyt hyvin tarkan eron siinä, että yksityiselämä ja työ on eri asiat.

Latvala ja Hussi sijoittuivat Suomen MM-rallissa toiseksi WRC2-luokassa. Roope Korhonen ajoi voittoon vain 1,1 sekunnin erolla.

Yleiskilpailun voittoon ajoi puolestaan Toyotan Kalle Rovanperä. Voitto oli hänelle ensimmäinen Jyväskylästä.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)