Toyotan MM-rallitallin tallipäällikkönä toimivan Jari-Matti Latvalan ensi kauden suunnitelmat alkavat hahmottua, ja ainakin yksi asia on varma: suomalaiskonkari jatkaa kilpailu-uran parissa.
Latvala vahvistaa, että hän aikoo ajaa historic-luokan rallien täyden EM-sarjan kaudella 2025 – samalla tavalla kuin kuluvana vuonna.
Päätös on linjassa pitkään liikkuneiden huhujen kanssa, joiden mukaan 40-vuotias Latvala ei ole vielä valmis ripustamaan ajohanskoja naulaan.
– Joo, näin se on. Historic-luokan EM-sarja käsittää vähintään seitsemän osakilpailua, ja ne menevät lähes aina päällekkäin MM-rallien kanssa. Se on harmillista, Latvala vahvisti Ilta-Sanomien mukaan.
Tänä viikonloppuna Latvala kilpailee Lahdessa järjestettävässä historic-luokan EM-osakilpailussa. Jo nyt tiedossa on, että hänen osallistumisensa koko sarjaan tarkoittaa väistämättä sitä, ettei Latvala pysty hoitamaan Toyotan tallipäällikön tehtäviä kaikissa MM-ralleissa ensi kaudellakaan.
Tämä asetelma nähtiin jo kuluvalla kaudella, jolloin Latvalan kilpailuohjelma ja tallipäällikön vastuut menivät osittain päällekkäin.
– Eli se on heti noin puolet MM-sarjan (tänä vuonna 14 osakilpailua) kisoista pois, Latvala kertoi.




























