F1-tähti Max Verstappen on saanut ajoluvan Nürburgringiä varten, ja Helmut Marko on avannut hollantilaiselle tien legendaariseen 24 tunnin kilpailuun.
Marko vahvisti, että Verstappen saa osallistua Nürburgringin 24 tunnin kisaan erityisen testiajon jälkeen.
Red Bullin kuljettaja ajoi viime viikonloppuna Porsche Caymanilla Italian GP:n jälkeen hankkiakseen lisenssin Nordschleifen kilpailuja varten, mukaan lukien vuorokauden kestävä klassikkoajo.
Verstappen sai lopulta ajoluvan, vaikka prosessiin liittyi alkuun epäselvyyksiä. Red Bullin neuvonantaja Marko raivasi tietä, jotta hollantilainen voi ensi vuonna osallistua kisaan, joka ajetaan toukokuussa Miamin ja Kanadan GP:n välissä.
– Kyllä. Minusta on hienoa, että F1-kuljettaja, jolla on valtavasti velvoitteita kisojen lisäksi – simulaattoriharjoituksia, markkinointia ja PR-tilaisuuksia – käyttää innokkaasti aikaansa tällaiseen, Marko sanoi saksalaiselle Sport.de-sivustolle.
Marko ei malttanut myöskään olla hieman piikittelemättä saksalaisten systeemejä.
– Tämä saksalainen menettely, jossa nelinkertaisen maailmanmestarin täytyy osoittaa osaavansa ajaa rinkiä 240-hevosvoimaisella Porschella, on ainutlaatuinen, hän totesi.
Samaan aikaan Marko vahvisti myös, että Le Mansin legendaarinen 24 tunnin ajo jää Vertappenilta väliin. Ainakin toistaiseksi.
– Le Mans ei kuulu ohjelmaan. Se on ihan eri tarina, hän sanoi.






























