Se on jo tässä vaiheessa selvää, että Max Verstappen ajaa ensi kaudellakin Red Bull-tallissa.
Se sen sijaan on vielä täysin auki, kuka ajaa ensi kaudella hänen tallikaverinaan.
Viime vuosien tapahtumia muistellessa, voisi hyvin kuvitella, ettei paikalle ole kovin paljon tunkua, vaikka palkka olisikin hyvä.
Verstappen on nimittäin jo vuosien ajan syönyt tallikaverinsa aamupalaksi ja hollantilaisen tallikaverina on ollut välillä lähes mahdotonta olla.
Tälläkin kaudella Verstappenin tallikaveri on ehtinyt jo kertaalleen vaihtumaan. Kauden hänen rinnallaan aloitti Liam Lawson, mutta hän sai kenkää vain parin kisan jälkeen.
Tilalle nostettu Yuki Tsunoda ei ole varsinaisesti vakuuttanut. Red Bullin neuvonantajan Helmut Markon mukaan uutisia saatetaan pian saada.
– Kuljettajiamme arvioidaan perinteisesti kesätauon jälkeen, Marko kertoi F1 Insiderille.
– Tällä hetkellä kaikki on vielä auki. Katsomme suorituksia sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä, Marko jatkoi.
Yksi ehdokas voisi olla Racing Bulls-tiimissä hyvää työtä tehnyt Isack Hadjar. Kokonaan toinen juttu on sitten se, kannattaako Hadjarin siirtyä Verstappenin tallikaveriksi.































