Helmut Marko tekee paluun Formula 1 -ympyröihin ensimmäistä kertaa Red Bull -lähtönsä jälkeen, mutta uudessa roolissa.
Pitkään Red Bullin keskeisiin vaikuttajiin kuulunut Marko jätti tallin kauden 2025 päätteeksi, oltuaan merkittävä hahmo sekä Sebastian Vettelin että Max Verstappenin mestaruusvuosina.
Nyt itävaltalaismedia OE24 tietää kertoa, että Marko toimii jatkossa Itävallan GP:n lähettiläänä.
Spielbergin osakilpailu palasi F1-kalenteriin vuonna 2014, ja siitä on tullut yksi sarjan vakiokisoista. Kilpailulle on myös solmittu pitkä jatkosopimus, joka pitää sen kalenterissa ainakin vuoteen 2041 asti.
Markon uusi rooli tarkoittaa, että hän nähdään jälleen varikolla, kun kauden 2026 Itävallan GP ajetaan 28. kesäkuuta. Kyseessä on kauden kahdeksas osakilpailu.
Marko on ollut vuosia kiistelty hahmo formula ykkösissä. Hänen rooliaan Red Bullin kuljettajavalinnoissa ja esimerkiksi Verstappenin huipulle nousun taustalla ei voi kuitenkaan vähätellä.

































