Christian Horner sai shokkipotkut Red Bullin F1-tallipäällikön ja toimitusjohtajan pestistä Silvestonen osakilpailun jälkeen. Nyt tallin neuvonantaja Helmut Marko on avannut potkujen syitä.
Horner sai lähtöpassit vain pari päivää Silverstonen osakilpailun jälkeen. Red Bull ei kertonut julkisuuteen syitä potkuille, mutta varikolla on liikkunut runsaasti huhuja eri syistä.
Joidenkin arvioiden mukaan Red Bullin pääkonttoria oli alkanut ärsyttää Hornerin vallanhimo ja liian iso rooli tallissa. Myös viime vuoden ahdistelukohun uskottiin vaikuttaneen potkuihin, vaikka hän sai kahden eri tutkinnan jälkeen puhtaat paperit.
Markon mukaan päätöksen teki Red Bullin urheiluprojekteista vastaava johtaja Oliver Mintzlaff, joka muistetaan entisenä jalkapalloerotuomarina.
– Päätöksen teki johto, joka tarkoittaa Oliver Mintzlaffia. Kerroimme asiasta Christian Hornerille asiasta. Samaan aikaan kiitimme häntä 20 vuodesta ja kahdeksasta MM-tittelistä, Marko paljasti Saksan Skyn haastattelussa.
– Lopputulos oli monien asioiden summa, mutta suurin syy oli se, etteivät tulokset olleet aivan sellaisia kuin olisi pitänyt, Marko jatkoi.






























