Mercedeksen George Russell oli viikonlopun kunkku formula ykkösten Singaporen GP:ssä ja nappasi upean voiton.

Russell ajoi upean kierroksen jo lauantaina aika-ajoissa ja nappasi upealla tavalla paalupaikan. Ja sunnuntaina hän hallitsi kisaa alusta loppuun.

Kaksi vuotta sitten tunnelmat olivat ihan erilaiset. Tuolloin Russell menetti voittonsa Singaporessa ulosajoon.

– Tuntuu mahtavalta – etenkin sen jälkeen, mitä pari vuotta sitten tapahtui, Russell huokaisi F1-sarjan haastattelussa.

– Olen todella kiitollinen tiimille, joka teki upeaa työtä koko viikonlopun ajan. Olen niin onnellinen. Olin hieman hermostunut alussa, kun näin Maxin pehmeillä renkailla!, Russell jatkoi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)