Mercedeksen F1-kuski George Russell on sairastellut Azerbaidzhanin kisaviikonlopun aikana. Brittikuski vakuuttaa olevansa kuitenkin kunnossa.
Russell jätti terveydellisistä syistä torstain mediavelvollisuudet väliin ja talli tiedotti hänen olleen sairas. Russell nähtiin kuitenkin perjantain vapaissa harjoituksissa ja sijoittui molemmissa kärkinelikkoon ollen parhaimmillaan kolmas.
Vaikka Russell näytti ulkoisesti hyvältä, niin hänen äänensä radiossa kuulosti hyvin käheältä. Hän palasi hotelliinsa heti harjoitusten jälkeen eikä jäänyt kuskipalaveriin.
Brittikuski vakuutti kuitenkin olevansa kunnossa.
– Odotan lepäämistä tänä iltana päästäkseni täyteen kuntoon ja palaamista vahvana viikonlopulle, Russell kertoi myöhemmin lehdistölle.
Russellin tervehtyminen tarkoittaa sitä, että Valtteri Bottas joutunee tyytymään varakuskin rooliin myös Bakussa. Bottaksen olisi ajettava aika-ajoissa, jotta voisi osallistua sunnuntaiseen kilpailuun. Ellei Russellin vointi ota syystä tai toisesta täyskäännöstä, niin hänet nähdään lauantaina Mercedeksen ratin takana.






























